ruusuja ja etenkin niitä risuja

Eilinen oli tuskallinen ja pitkä päivä. Jouduin seisomaan ihmisten pällisteltävänä töissä, kun jokainen kantoi tiskille kaljaa. Ilmeeni ei ollut kaikista asiakaspalveluhenkilöistä asiallisin. Kuuntelin sujuvasti vittuilut, kuinka huono myyjä olen kun myyn vääriä tuotteita. Olisivat vittu tarkempia mitä ostavat. Meinasin räjähtää yhdelle ökyporvarillekin, että mennäämpä nyt kädestä pitäen katsomaan kuka sen virheen teki. Päätin kuitenkin kerrankin sulkea suuni.

Asiakaspalvelutyö ei ole tarkoitettu minulle. Ei varsinkaan sellainen, jossa asiakkaana on paljon valittavia vanhuksia, jotka kuvittelevat olevansa maailman herroja. Heitä pitäisi kohdella kuin kultakimpaleita, vaikka minulle ja yhteiskunnalle he ovat kuin kilo paskaa, pelkkä rasite joka joutaisi siivota pois.

Olotilaani ei parantanut se, että mies kävi ostamassa itselleen kaljaa ja tyrkkäsi tiskille autonavaimet. Sanomatta mitään hän poistui liikkeestä. Kun asiakasvirta hiukan hiljeni ja sain sen ansaitsemani tauon, joka oli muuten kolmisen minuuttia, sain soitettua ukon perään että mikähän vittu tässä taas oli ideana. Mies oli päättänyt lähteä kavereineen saunomaan. Ja perkele arvaappa mikä sota siitä olisi syntynyt jos minä olisin tehnyt samoin. Olisin luultavasti pakastimessa paloina.

Töiden jälkeen meinasin ajaa lähimmän kapakan eteen ja vetää lärvit. En sitä kuitenkaan tehnyt ja nyt harmittaa. Jäi ehkä monta hyvää hetkeä elämästä kokematta, koska nukuin.