Tänään on taas se päivä kun kadun sitä hetkeä, että olen ikinä sekaantunutkaan miehiin. Ainakin näin vakavasti. Miehiä ei ikinä pitäisi ottaa vakavasti, uskotella vain heille, että ottaa heidät vakavasti.
En voi ymmärtää mistä minä tuon oman junttini olen löytänyt, joka ei puhu eikä pussaa. Sitäkään vähää en ymmärrä, MIKSI se on ylipäätään tarttunut mukaani? Noh, onhan se ihan komea pakkaus. Ongelma on vain se, että mies on aivan erilainen paketti kuin tavatessamme. Kyllä silloin huomattiin ja höpistiin. Ärsyttävää, että olen ollut noin sinisilmäinen. Kyllähän nyt jotain vikaa niinkin ihanasta pakkauksesta on löydyttävä. Ei voi olla olemassakaan täydellistä miestä. Millainen muuten on täydellinen mies?
Oma mieheni on erittäinkin lähellä täydellistä, mutta ne kolme asiaa siitä puuttuu. Puhekyky, läheisyyden halu ja seksin tarve! Juuri ne mitä nainen kaipaa.
Voisinpa palata ajassa taaksepäin, hetkeen jolloin lepertelin ensimmäiselle kaksilahkeiselle. Ääni kellossani olisi aivan toisenlainen. Onko minusta tullut katkera vanha akka?
4 vuotta sitten
2 kommenttia:
Olen jo jonkin aikaa ollut tietoinen, että täydellistä miestä ei ole olemassa! Ei ainakaan sellaista, joka tyydyttäisi täydellisen naisen kaikki toiveet ja tarpeet. Siinäpä se onkin, että ollaanko me, naiset, liian vaativia täydellisyydessämme? Onko se niin, että me vaadimme ihan liikoja heikommalta (odotuksia täyttävällä tavalla ainakin) sukupuolelta? Ulkonäkö, pääkopan sisältö ja suorituskyky eivät ainakaan kulje käsikädessä. Minä olen ainakin sitä mieltä, että jos on tyydyttävä vain kahteen niin otan erittäin mielelläni kaksi jälkimmäistä!! En yksinkertaisesti jaksa katsella nättejä poikia, enkä ole vielä tavannut YHTÄKÄÄN nättiä poikaa, jossa ei olisi jokin pahasti vialla muilla saroilla. Naiset ovat kehittyneet liian nopeasti täydellisempään suuntaan, miessukupuoli laahaa valitettavan paljon jäljessä. Mutta eikös luontoäitikin on nainen....
Jokainen panee tyylillään, MUTTA. Jännä homma; minä en voisi puhua että mieheni on läheskään täydellinen jos nuo kolme perushommaa suhteesta puuttuu.. En tiedä, tää on vain mun mielipide. Mutta toisaalta, mun mies on täydellinen! Paitsi ettei se siivoa, tiskaa, anna tarpeeksi suuseksiä, halaa minua, puhu mun kanssa.....ÄH..
Lähetä kommentti