pää räjähtää

Olen päättänyt hankkiutua eroon ystävistäni, joilla on lapsia tai niitä on tulossa. En kestä sitä lässytystä. Minulla ei ole heille yksinkertaisesti mitään sanottavaa. Sen lisäksi näen heidän lävitseen kuinka he säälivät minua ja tilannettani. Sitä ettei minulla VIELÄKÄÄN ole yhtään lasta. Ei vieläkään ole TÄRPÄNNYT. Ei vieläkään ole tullut SEN aika.

Huomaan myös heistä, ettei minun kanssani ole enää mitään puhuttavaa, kun enhän minä ymmärrä sitä että mikä sairaus meidän pikku Irmelillä on kun sen kakka on sinistä. En ymmärrä, joten olen täysin keskenkasvuinen. Heidän tasonsa alapuolella. Näen oikein mammojen liittoutuman, jossa puhutaan vaipanvaihtojen ohella parhaista peppurasvoista ja peräpukamista. Samalla siellä katsotaan lapsettomia ihmisiä kuin ruttotautista. Ei tietenkään niitä, jotka myöntävät yrittävänsä lasta tuloksetta, mutta voi herranjumala mikä kammotus oletkaan jos sanot avoimesti ettet niitä edes halua. Siihen yleensä vastataan, että kyllä se päivä sinullekin tulee kun aikuistut ja haluatkin lapsia. Ja voi jeesus tule pelastamaan minut pyhällä kosketuksellasi.