aikuinen mies?

Serkkuni on varmasti syntynyt muovipussi päässään, eikä happi kulje hänen aivoihinsa saakka. Näin sen täytyy olla. Tyttö on tyhmä kuin saapas (kuinka tyhmä saapas voi olla?). Tällä tytöllä oli fiksu parisuhde aikuisen miehen kanssa ja hän pilasi sen ainaisella nalkuttamisella. Kuka semmoista oikeasti kestää? Tämän työtn huomionkipeys on jotain aivan uskomatonta. Jos ei huomiota tipu missään muodossa, hän alkaa itkeä, valittaa erilaisia kipuja jossain päin vartaloaan tai mököttämään niin, että sen varmasti huomaa. Itse olen jättänyt nuo "kohtaukset" huomiomatta. Annan tytön riehua ja melskata sydämensä pohjasta ja jatkan omaa elämääni.

Pitkän parisuhteen kariuduttua, ajattelin virkistää hänen mieltään tarjoamalla hänelle mukavaa urosta seksileluksi. Eipä mennyt kaikki hyvin kun tyttönen kuvitteli saavansa miehestä heti uuden elämänsä miehen ja mies oli valmistautunut hoitamaan kaiken yhdessä yössä. Itkuhan siitä syntyi ja minä olin heti paska ihminen.

Seuraavaksi päätin vain kuskata yhden miehen samoihin bileisiin, pieni kipinä takaraivossani. Tässä vaiheessa pitkän parisuhteen loppumisesta oli parisen kuukautta. Kaikki meni lähes kuten suunnittelin, koska samasta sängystä he heräsin seuraavana aamuna. Mutta niinpä heräsivät myös seuraavat puoli vuotta. Heti oltiin yhteen muuttamassa ja tyttö jopa ehdotteli jo kihloja ja perheenlisäystä. Koirakin ostettiin yhdessä. Arvatenkin saattaa, mitä mies tästä ajatteli. Ja siitä nalkuttamisesta. Kaikki piti tehdä kuten prinsessa tahtoo. Muita naisia mies ei saanut katsoakaan, mutta itse neitokainen keikkui vaikkas minkä urhon polvella kyöhnäämässä. Ystävinä tietenkin, TIETENKIN! Tämä miespä kyllästyi nopsaa ja jätti tyttösen kuin nallin kalliolle keskelle ei mitään. Sieltäpä tyttö ruikuttaen soitti mammalle ja mamma lähti parin sadan kilometrin päästä tyttöstään noutamaan. Jo seuraavana päivänä siirtyi omaisuus takaisin vanhempien katon alle.

Ei mennyt montaa päivää kun itkut oli jälleen itketty ja tyttönen löysi "sielunkumppanin" jonkun aikaa kestäneestä ystävyydestä. Ystävän kanssa oli jo entisen parisuhteen aikaan oltu todella tiiviisti yhdessä, YSTÄVINÄ TIETENKIN. Tämä ystävä nyt vain sattui olemaan "hiukan" nuorempi ja täysin amatööri naisten suhteen. Tyttönen siis haki itselleen pojat äidin helmoista. Koko suhde alkoi sekavasti, kukaan ei sitä oikein hyväksynyt, koska tyttönen oli painottanut, että hän haluaa rinnalleen nyt AIKUISEN MIEHEN. Nyt ovat kuitenkin seurustelleet parisen kuukautta asuen molemmat vanhempiensa luona. Pian on muutto yhteen ja niin on unohdettu minun muistutukseni siitä, että joskus tekisi ihan hyvää asua yksinkin. Siis ihan yksin, ilman niitä miehiä ja vanhempia. Mutta jos ihmisellä on niin kova tarve turvautua koko ajan johonkin toiseen, olkoon se sitten vaikka pikkupoika, niin täytyyhän sitä siinä vieressä sitten joku olla. AINA.

Tarinassa on kyse noin kaksvitosesta tytöstä, jota en vain yksinkertaisesti enää jaksa. En jaksa enää yrittää ymmärtää, en jaksa enää sitä valittamista. Ja KUN tämäkin parisuhde kariutuu viimeistään vuoden sisällä, en kuuntele sitä itkemistä. Totean siinä vaiheessa kylmästi, että mitäs minä sanoin.